Poikaystäväni oli kesän aikana kiertänyt MTB kisoja ja sitten houkutteli minut mukaan tuonne Rokua MTB tapahtumaan, joka on matalankynnyksen kisa, eli soveltuu juuri kaltaisilleni, jotka ovat aloittaneet lajin hiljaittain. Osallistumismaksu oli todella edullinen, vain 35 EUR. Ajattelimme yöpyä Rokualla ja varasimme huoneen sieltä viikonlopuksi, kun ajattelimme jäädä niihin maisemiin vielä sunnuntaiksi vähän fillaroimaan.
Itseä vähän jännittää tuo eka startti, mutta ei pidä liikoja ajatella. Kärki karkaa taatusti. Omassa sarjassani kaikki naiset edustavat jotain seuraa, niin tulen kyllä sijoittumaan viimeiseksi, kun katselin tuota ilmoittautujalistaa. Tosin, sinnehän olen menossa vain nautiskelemaan kauniista maisemista, mutta olisi se silti mukava olla edes toiseksi viimeinen ;) Sanoinkin poikaystävälleni, joka ystävällisesti uhraisi oman kisansa siihen, että fillaroisi samaa vauhtia kuin minä (eli tosi hiljaa), että voin kyllä yksinkin pyöräillä, ei se mua haittaisi. Hänellä kun varmasti olisi hyvät tsäänssit omassa sarjassaan ihan kärkeen.
Jostain syystä en saanut linkitettyä tähän tuota Rokuan videota, mutta laitetaan se näin linkkinä, että vähän näkee mitä siellä on oikein luvassa.
Rokua MTB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti